The End

Stressin, ahdistuksen ja sekasorron keskellä tein mielessäni päätöksen. Päätöksen siitä, että tulen tänään kirjoittamaan tänne blogiin viimeisen kerran. Tässä vaiheessa voitte ihmiset kuitenkin vetää syvään henkeä, nimittäin en suinkaan ole heittäytymässä kotini ohi kulkevan tavarajunan alle tai mitään muutakaan epätoivoista, vaan viime viikot pohdittuani olen ehkä tullut siihen tulokseen, että hetkeni tähtibloggaajana ovat ohi. Matkalta paluun jälkeen olen viettäny aikani melko tiiviisti Bonk-museon tunkkaisten seinien sisällä ja tämän lisäksi yrittänyt kerrankin pitää yllä edes välttävää sosiaalista elämää. Tarkoitukseni oli tulla julkaisemaan tänne kaikki mahtavat reilikuvat ja tulla vielä kertaalleen hehkuttumaan matkan onnistumista. Aika ei kuitenkaan vielä tähän päivään mennessä ole riittänyt edes niiden kuvien itselle noutamiseen, saatika sitten tänne laittamiseen. 

Tänään alkoi elämässäni taas uusi vaihe nimittäin ylioppilaskirjoituksiin luku. Syksyn kirjoitukset lähenevät kauhistuttavalla vauhdilla, joten kirjojen avaaminen saattoi olla ihan paikallaan. Tästä edes siis tulen viettämään yhä enemmän aikaa koulukirjojen parissa eli aikaa blogille ei ole luvassa ainakaan seuraaviin kuukausiin. Kokemani elämäntuska tiivistyi tänään absoluuttiseen epätoivopisteeseen koulun alettua jälleen kerran. Valitettavasti kaikki samat ärsyttävät ja itseään täynnä olevat naamat saapuivat jälleen kouluun. Jopa ne joiden toivoin kesäloman aikana kadonneen maailmankartalta olivat taas saapuneet riemukseni takaisin rakkaaseen opinahjooni. Sokerina pohjalla täydellisyyden tavoittelijat, jotka aloittivat kirjoituksiin lukemisen kesäloman ensimmäisellä viikolla ja muistavat siitä mainita aina tilaisuuden tullessa. Erityisesti nämä henkilöt saavat minut voimaan sekä fyysisesti että henkisesti sanoinkuvailemattoman pahoin. 

Elämän lipuessa sumuisena ja ahdistava ohi, aion kuitenkin tsempata näin viime metreillä ylioppilaskirjoituksiin ja toivoa että ylivertainen älykkyyteni johdattelee minut haluttuihin tuloksiin. Tällä kertaa en kuitenkaan aio tekstin loppuun kirjoittaa, että yritän palata tänne mahdollisimman pian tai muita jo tutuksi tulleita valheita. Sen sijaan toivotan kaikille mahdollisimman masentavaa syksyä ja koulunalkua. Myönnettäköön kuitenkin, että tätä  tekstiä kirjoittaessani löysin taas kaipuun itseni ilmaisuun täällä surullisessa blogissani, joten nämä tuskin ovat vielä viimeiset hyvästit. Mahdotonta on vielä sanoa milloin palaan keskuuteenne vai palaanko milloinkaan. Onneksi tämä epätietoisuus ei kuitenkaan kosketa kovin montaa sielua, joten hyvällä mielellä voin kiittää, kumartaa ja siirtyä elämään omaa epätoivoista elämääni.

ADIOS! 

-Noora

But now the money is gone, life carries on

Heipsuli ihmiset! Olen palannut keskuuteenne jälleen. Laskeuduttiin tosiaan turvallisesti takaisin Suomeen pe-la välisenä yönä haisevina ja melkoiset kantamukset mukana. Paluu kotiin 40 päivän jälkeen on sujunut melko vaihtelevalla menestyksellä mutta eiköhän tästä selvitä. Viimenen viikko Oxfordissa ja Lontoossa vietettiin melko kiireistä elämää. Aamulla matkaan lähdettiin hyvissä ajoin ja takaisin hostellille palattiin vasta illan hämärtyessä. Eli ei jäänyt kauheesti aikaa tai voimia kirjotella viime hetken tunnelmia tai kuulumisia. Tämä tuskin kuitenkaan syöksi ketään epätoivon partaalle joten annettakoon hiljaisuuteemme anteeksi. Toivottavasti jo tulevalla viikolla saan kaapattua Louhikselta matkakuvat itselleni jonka jälkeen jaan niitä täällä blogissa kyllästymiseen asti. Blogi jatkaa siis kurjaa kulkuaan entiseen tapaansa kuten myös minäkin. Aivoni toipuvat vielä hurjasta jetlagista ja kahden tunnin aikaerosta, joten tekstin taso lähentelee huonoudellaan jälleen kerran laittoman rajaa eli katson parhaaksi jättää tämän tältä erää tähän ja palata asiaan kunhan saan taas elämäni ruotuun. Halusin kuitenkin tulla kertomaan kaikille, että hengissä ollaan ja kiitos kaikille jotka on tosi innokkaasti (huomaa sarkasmi) seuranneet meidän matkaa jne. Ainiin ja pahoittelut kaikille teille (kahdelle ihmiselle) jotka ootte kommentoineet blogiin eikä olla vastattu mitään mutta mun kännykkä ei suostunu lähettämään vastauksia kommentteihin matkan aikana. Hyvin yllättävää.

Vähemmän sekavaa alkavaa viikkoa kaikille toivottaa Noora.

Melkein Riviera

Moikkamoi ja pahoittelut jälleen kerran tästä hiljaisuudesta. Nyt ollaan junassa matkalla Brightonista Oxfordiin joten kiireinen aikatauluni salli tulla tännekin jotain päivittelemään.

Bathin jälkeen matkattii Torquayhin eli "Englannin Rivieralle". Auringon paistaessa ja lämpötilan kohotessa johonkin +25 asteeseen heivattiin tuulitakit tylysti rinkkaan ja kaivettiin esille kesävaatteet. Kolme päivää Torquayssa vietettiin aika leppoisissa merkeissä auringossa itseämme polttaen ja hieman shoppaillen. Tämän lisäksi mm peseydyimme lavuaarissa, koska hostellin suihku makso 50p, leiriydyttiin 3 tunniks eläkeläisten petankkikentälle, koska ei löydetty puistoa, sekä tehtiin päivämatka veneellä Brixhamiin, joka on pieni kalastajakylä 30min venematkan päässä. Mainittakoon vielä että kyseinen venematka maksoi edestakaisin 2puntaa eli retken kustannukset pysyivät hyvinkin maltillisina. 

Liian pian oli kuitenkin aika jättää Torquay taakse ja jatkaa matkaa. Paikasta jäi tosi positiivinen kuva ja olin hyvin yllättnyt siitä miten paljon se muistutti Nizzaa ja yleensäkin Ranskan Rivieraa. Yövyttiin hostellissa "Le Papillon", joka oli pieni, SIISTI ja viihtyisä paikka ainoana miinuksena ehkä se että suihku makso 50p ja se että meiän huone muitutti kooltaan lähinnä vankiselliä. Mutta mikäli joku innostu lähtemään Englannin Rivieralle niin suosittelen kyllä yöpymään kyseisessä hostellissa! 

Torquaysta matkattiin Brightoniin, joka puolestaan on tunnettu biletys- ja rantakohde lähellä Lontoota. Säät oli taas enemmän kun meiän puolella ja saatin nauttia edelleen polttavista helteistä. Brightonissa jatkettiin ihon grillausta ja rannalla makoilua. Käytiin myös kävelemässä Brighton Pier päästä päähän ja ihailemassa sen väriloistoa illan hämärtyessä. Brighton Pier on siis iso laituri missä on muutama vuoristorata, kummitusjuna ja muita pelottavia laitoksia sekä tuhottomasti pelejä mihin voi hukata pikkukolikkonsa tai koko omaisuuteensa. Tämän lisäksi aiheutettiin taas tuhoja rinkoille ja säästöille shoppailemalla hulluissa kesäaleissa. 

Katsottiin parhaaksi vaihtaa maisemaa nimittäin saavutettiin taso jossa Subin myyjä alko tunnistamaan meidät ja kyselemään kuulumisia. Eli parasta vaihtaa välillä Oxfordin subiin tai vaihtelun vuoks kävästä vaikka mäkkärissä. Hyvää nimipäivää mulle ja kivaa loppu viikkoa teille muille!

Noora

Karma's a bitch

Hei taas pitkästä aikaa, täällä puhuu Louhivuoren flik (taas). Ollaan siirrytty Cardiffista ja sen outouksista Bathiin. Outouksista, mistä outouksista? Ensinnäkin pääkadulla penkillä iltaa istuessamme noin 15v pojat tuli kysymään meidän kauniiden neitojen puhelinnumeroita (Noora alkoi luetella pokerinaamalla mun numeroa ofc). Eikä siinä mitään mutta meillä ei tosiaan ollu mitään meikkiä, hiuksia tuskin oli harjattu ja päällä oli rumaakin rumemmat likaset matkustusvaatteet eli look oli niinsanotusti koditon. Pojat sitte kuitenkin lähti pois kun yritettiin antaa suomalainen numero ja kieltäydyttiin suutelemasta heitä. Perhana. 

Hostellissa meidän kanssa samassa huoneessa majaili Frank. Ikää Frankilla oli varmaan noin 70 vuotta, patterin päällä oli kellastuneita valokuvia joita hän katseli iltaisin ja yöasuna ruutukuvioinen flanellikaapu. Lisäksi välillä Frank luki jotain tiiliskiven kokoista kirjaa ja nauroi ja puhui itsekseen. Välillä saattoi saada selvää jotain 'kultaisesta 60-luvusta'. 

Lisää outoja tapahtumia Cardiffista; tavattiin ensimmäiset suomalaiset Belfastin jälkeen. Belfast oli siis Pohjois-Irlannissa, joten taas elämämme vaikeutui kun piti vähän sensuroida asioita joita suustaan päästää tällä saatanan kielellä. Oli kuitenkin ihan kiva kuulla suomeakin välillä (not).

Sitten siirryttiin Bathiin joka osoitti olevansa hyvinkin mukava paikka. Harmi kylläkin että kärsimme kummatkin karman kostosta eli flunssasta, joka varmasti tuli sen seurauksena kun toivoin pahoja asioita intialaisseurueelle. Aina ei voi voittaa. Bathissa tehtiin ja nähtiin kuitenkin vaikka mitä, käytiin muun muassa Fashion museumissa koska ollaan fashion, nähtiin erittäin vanha kylpylä ja vedettiin purkilliset Ben&Jerrysiä. Siinä ne kohokohdat. 

Nyt ollaan jo Torquayssa ja täältä Noora varmaan tarinoi joskus lisää.

Hyvästi.